Jossain laihdutusohjeessa kuitenkin sanottiin, että ei se ole itsehillinnnän, vaan tiedon puute, joka lihottaa. Enpä tiedä. Kyllä minulla tietoa on, osaan laskea kalorit ja tiedän säännöllisen ruokarytmin tarpeellisuuden ja rasvojen koostumukset ym. Mutta kun se tieto ei riitä, eikä riitä motivaatio.
Eräs psykologi oli myös sitä mieltä, ettei laihduttamisessa ole kyse selkärangasta, vaan siitä, koska haluaa tarpeeksi. En ole alkanut laihduttaa, koska en halua laihtua. Tuntuu kummalliselta. Totta kai haluan olla laiha. Kaikki edut ovat sen puolella. Mutta ehkäpä se niksi on kuitenkin siinä. Haluan kyllä laihtua, mutta jos sitä kysytään minulta silloin, kun käteni on jääkaapin kahvalla, niin vastaan, että "kyllä haluan laihtua, mutta JUURI NYT haluan kuitenkin syödä tämän jäätelön..." Haluan siis laihtua, mutta haluni syömiseen on kuitenkin isompi.
 |
| Kiellettyä! |
Nälkä kyllä tulee, mutta menee ohi, eikä ole mitenkään mahdoton. Tunnustan, että olen syönyt vähemmän, kuin ohjeet olisivat sallineet. Mutta, tahto on nyt niin kova! Huomaan ne kohdat, missä aiemmi olisin rynnännyt syömään (mitä tahansa, mitä kaapista löytyy) mutta nyt olen lujana.
Vaikeaa on niinä päivinä, kun olet mielestäsi yrittänyt tosissaa ja paino ei kuitenkaan putoa, vaan jopa nousee. Pidän kiinni välitavoitteestani - se on pakko olla, sillä lopulliseen tavoitteeseen pääseminen tuntuisi niin kovin suurelta urakalta - ja näen itseni jo laihtuneena. Iloitsen siitä ja kestän herkkujen puutteen.
Yhtään kertaa en ole sortunut makeaan kahvileipään. Hyvä minä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti