Kun sain lapsia, vertasin heidän kehitystään toisten lapsiin. Lapsiini olin tyytyväinen, mutta varusteisiin ei ollut rahaa ja saatoin kadehtia toisten vaatteita, vaunuja tms.
Oli sekin aika kun kadehdin jonkun urakehitystä, autoa, taloa jne. Mielestäni olen näistä päässyt kokolailla eroon. Olen ostanut monta uutta autoa, minulla on uusi talo...ehkä se johtuu siitäkin, mutta ikä tietysti tuo muuten varmuutta, eikä tarvitse enää vertailla toisten menestykseen. No, laihoja ihmisiä kadehdin vieläkin!
Olen jäänyt sairaseläkkeelle ja perustanut pikkuruisen yrityksen. Minulla on oikein hyvät välit sisareeni, joka on pari vuotta nuorempi ja juttelemme lähes joka päivä puhelimessa. Keskustelemme myös kaikista yritykseeni liittyvistä asioista. Näissä keskusteluissa tulee joskus ilmi, että hän sanoo minun olevan kateellinen jollekin toiselle yrittäjälle. Laitan hanttiin ja vakuutan etten ole. Hän ei anna periksi.
Tänään jostain syystä aloin miettiä tätä ristiriitaa. Eikös kateus ole tunne? Voiko joku toinen tietää paremmin, mitä minä tunnen? Eikö sisareni olisi ollut oikeampi sanoa, että hänen mielestään vaikutan kateelliselta, tai että minusta saa sen käsityksen, että olisin kateellinen tai että hän tulkitsee sanani niinkuin olisin kateellinen....
 |
| Kateus (kuva poimittu netistä) |
Nämä tapaukset ovat yleensä liittyneet johonkin uuteen yrittäjään, josta olen arvioinut, ettei tuo ja tuo tule onnistumaan. Sellaisen tunteen tunnistan, että jos kuitenkin näyttää, että hän menestyykin, olen pettynyt omaan väärään arviooni ja se voi ehkä vaikuttaa kateudelta.
Ainakin masennus on asia, jonka ulkopuolinen voi havaita paremmin kuin henkilö itse. Onko kateus sellainen? Voiko toinen tuntea minut - minun tunteeni - paremmin kuin minä itse? Ottakaa kantaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti